Taidekaupunki Mänttä

Pienellä suomalaisella Mäntän kaupunkitaajamalla on pitkä teollinen historia. Nykyisin Mänttä on myös kansainvälisesti maineikas taidekaupunki, jossa on merkittäviä taidemuseoita. Kaupungin keskustan ongelmana on kuitenkin ollut palveluiden kuihtuminen. 

Mäntän keskustan kehittäminen käynnistyi vuonna 2004. Laadimme alueelle yleissuunnitelman tarkistuksen ja pääkadulle Seppälän puistotielle myös toteutussuunnitelmat. Suunnittelussa tarkastelimme keskustan kaupunkikuvallisia ja toiminnallisia kehittämismahdollisuuksia sekä tutkimme keskustakortteleiden täydennysrakentamisen mahdollisuuksia. Kaupunkisuunnittelussa haimme tapoja yhdistää taide konkreettisesti kaupunkitilaan.

Yleissuunnitelmaluonnoksista sai antaa kommentteja selainpohjaisella kyselyllä. Tärkeä suunnittelun väline oli virtuaalinen mallikaupunki, jonka pohjalta laadimme visualisointikuvat ja 3D-videoajon.