Janne Tolppanen

Arkkitehti, kaavoituksen ja maankäytön Pohjois-Suomen tiiminvetäjä, Oulu

Millaisia kohteita suunnittelet?

Asemakaavoja, yleiskaavoja, tuulikaavoja kaikkein eniten, alueiden ideasuunnittelua ja visualisointia sekä maankäyttöön liittyviä selvityksiä.

Minkälaisten materiaalien tai ratkaisujen parissa mieluiten työskentelet?

Puu ja tiili ovat lähellä sydäntä. Puun osalta olen aiemmassa elämässä ollut Puuinfolla töissä, jossa perehdyin puurakentamiseen, toimitin ja taitoin muun muassa Suomalainen puukerrostalo -oppikirjan sekä kokosin Suomalaisen puukerrostalohankekannan. 

Mieleenpainuvin työsi, jonka olet tehnyt?

Paltamon Metelinniemen hotellivisio ja rantarakennuksen ideoiminen. Hanke oli mieluinen, koska siinä pääsi ideoimaan kauniiseen järvimaisemaan näyttävää puurakentamista. Tuulikaavoista pidän myös. Se työ on mielenkiintoista, ja on innostavaa olla edistämässä ympäristöystävällisempää energiatuotantoa ja hiilineutraalimpaa tulevaisuutta. 

Tolppanen Janne

"Tuulikaavoista pidän myös. Se työ on mielenkiintoista, ja on innostavaa olla edistämässä ympäristöystävällisempää energiatuotantoa ja hiilineutraalimpaa tulevaisuutta."

- Janne Tolppanen