Sipoonlahden Koulu 1

Sipoonlahden koulu Sipoo

Sipoonlahden koulun laajentaminen osuu sopivaan ajankohtaan: tilat on voitu suunnitella tukemaan uuden opetussuunnitelman tavoitteita.

Koulu laajennetaan pinta-alaltaan lähes kaksinkertaiseksi, samalla uudistetaan nykyiset, vuonna 2009 valmistuneet tilat.

– Oppiminen ei ole enää muodollista ja opettajakeskeistä vaan ilmiöpohjaista, yhteisöllistä ja yksilöllistä. Siksi tarvitaan muunneltavia, luovuutta tukevia tiloja, joissa voi työskennellä ryhmissä, pareittain ja itsenäisesti, toiminnallisesti tai keskittyneesti, valottavat sisustussuunnittelun suunnittelupäällikkö Mervi Alaluusua ja sisustusarkkitehti Elina Salakari FCG:ltä

Kouluun tulee yhdeksän "oppikylää", joista jokaisessa toimii keskimäärin kuusi luokkaa. Ei ole enää vierekkäin samanlaisia luokkahuoneita, vaan on joukko erilaisia tiloja. 

Sipoon kunta järjesti koulun suunnittelusta arkkitehtuurikutsukilpailun ja hanke toteutetaan voittaneen ehdotuksen pohjalta. Suunnittelusta vastaa kilpailutiimi: Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy, Arkkitehdit Frondelius + Keppo + Salmenperä Oy ja FCG. 

– Kokosimme suunnitteluryhmään monialaisen porukan nuoria tekijöitä ja koulusuunnittelun konkareita. Kilpailu oli tiukka, ja voitimme mielestäni yhteistyön voimalla: pedagogiset ideat on viety saumattomasti rakennuksen arkkitehtuuriin ja tekniikkaan, sanoo arkkitehti Hilla Rudanko Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy:stä. 

Sipoonlahden Koulu 3 Sipoonlahden Koulu 4


Sipoonlahden Koulu 2